keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Husulan koulu 60v

Juhlapöytä oli kauniiksi katettu

Koulumme vietti 60-vuotis juhliaan perjantaina, 6.11. Koulupäivän aikana juhlimme omaa juhlaamme oppilaiden esityksien ja yhteislaulujen parissa, mutta myös illalla koululla oli avoin juhlatilaisuus, jossa saimme myös nauttia oppilaiden esityksistä, sekä yhteislauluista.

Illan juhlassa oli kumminkin muutakin kuten esimerkiksi koulun entisen rehtorin, Vesa-Matti Suurnäkin puhe sekä paikallisen mieskuoron lauluja.

Vesa-Matti Suurnäkki: juhlapuhe


Haminan mieskuoro

Paikalla oli noin 200 vierasta joista noin kymmenen oli kuusikymmentä vuotta sitten olleet koulussamme ensimmäisellä luokalla.

Juhlavieraita


Esiintyjät odottavat vuoroaan


Liisa, 6lk 



perjantai 30. lokakuuta 2015

Oppilaskunnan hallitus piti järjestäytymiskokouksen

Kouluumme on valittu uusi oppilaskunnan hallitus lukuvuodelle 2015-2016. Torstaina 29.10. hallitus piti ensimmäisen kokouksensa. Järjestäytymiskokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Kaarina Leppä ja sihteeriksi Iida Metsälä. Oppilaskunnan hallitus tulee kokoontumaan muutaman kerran kuukaudessa tai tarpeen vaatiessa.

Oppilaskunnan hallitus:
Kaarina Leppä pj., Iida Metsälä siht., Aava Hakonen, Otto Pulkka, Saila Tompuri, Siiri Husu, Patrik Takanen, Senni Vainio, Riku Kärkkäinen


torstai 15. lokakuuta 2015

Liikuntapäivä 14.10.



















Vietimme koulullamme 14.10, keskiviikkona liikuntapäivää. Silloin koulullamme vieraili ohjaajia eri lajeista. Saimme kokeilla erilaisia lajeja ohjauksen avulla. Koululla oli mm. Haminan Pallo-Kissojen ohjauksella jalkapalloa ja Haminan palloilijoiden ohjauksella pesäpalloa. Saimme myös kokeilla sulkapalloa, suunnistusta sekä hip hoppia. Päivä oli kokonaisuudessaan todella hauska!

Liisa, 6lk












sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Lasten oikeuksista

17.9 torstaina koulullamme vieraili Unicefillä työskentelevä koululähetti, Jani Lyden.
Hän kertoi oppilaille lapsien oikeuksista, joita valitettavasti ei kaikilla ole. Me haastattelimme myös häntä ja suurinpiirtein näin se meni:



Lapsen oikeudet - usein unohdetut

Mitä teet työksesi? -"Toimin Unicefin koululähettinä, eli kiertelen ympäri Suomen kouluja."

Kuinka kauan olet tehnyt tätä työtä? -"Olen kiertänyt kouluja seitsemän vuotta, mutta Unicefilla olen työskennellyt jo 11 vuotta."

Mikä tai kuka innoitti sinua aloittamaan työsi? -"Sain yhdeltä tytöltä kirjan ja luettuani sen aloin miettiä ja siitä se lähti."

Oletko käynyt ulkomailla työsi merkeissä? -"En varsinaisesti ole käynyt ulkomailla työni merkeissä, mutta olen kyllä käynyt muuten ulkomailla vierailuilla ja käynyt tutustumassa erilaisiin Unicefin apukohteisiin."

Mikä vierailu on jäänyt mieleesi? -"Parhaiten mieleeni jäi varmaankin se, kun kävin vierailulla Nepalin pääkaupungissa, jossa lapsilla oli likaiset vaatteet ja he keräsivät siellä roskia työkseen. Myöhemmin samana päivänä kävimme roskatehtaalla. Ihmettelin, mikä roskien seassa liikkui ja pian huomasinkin, kuinka lapset nukkuivat roskien seassa."

Mitä yrität kertoa esityksilläsi? -"Sitä, että jokainen voi vaikuttaa ja auttaa muita. Koska maapallo on yhteinen kotimme, niin vaikka ei  haluaisikaan auttaa niin se kannattaa silti. Sillä kaikki voivat auttaa, ettei erimielisyyksiä synny ja näin voimme vältttää sodat."




















Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa... Meillä täällä Suomessa ovat asiat kuitenkin aika hyvin, kertoo Unicef-lähettiläs Jani Lyden


torstai 3. syyskuuta 2015

Koulun yleisurheilupäivää vietettiin hienossa säässä

Syksyn MM-kisojen innoittamana koulumme oppilaat venyivät hinoihin suorituksiin koulun yleisurheilupivänä Husulan kentällä.

Lajeina oppilailla oli hieman ikätason mukaan vaihdellen 60m, 100m ja 1000m juoksut, pituushyppy, kuulantyöntö, keihäänheitto ja korkeushyppy.








Oppilaat aurinkokatsomossa - opet ohjeistaa



























Pituushyppykisa käynnissä





















Palkintojenjaossa seuraavana päivänä


keskiviikko 19. elokuuta 2015

Back to school!

Tänä syksynä olemme saaneet aloittaa koulunkäynnin vallan ihanassa kesäsäässä.


torstai 30. huhtikuuta 2015

Kulttuuripäivänä monta upeaa esitystä

Oppilaiden taidonnäytteiden päivä


Vapun kunniaksi, vappuaattona 30.4., koulullamme järjestettiin jälleen perinteinen kulttuuripäivä. Päivän aikana näimme yli kolmekymmenta upeaa oppilasesitystä.

Perinteisesti paikalla on myös tuomariraati talon ulkopuolelta. Heillä olikin varsin vaativa tehtävä, kun he valitsivat esitysten joukosta viisitoista diplomilla palkittavaa.

Esityksiä oli monipuolisesti runonlausunnasta näytelmiin, tanssiesityksistä lauluun ja soittoon. Oppilaiden esitykset olivat hienoa katseltavaa.

Alla kuvakavalkadi päivän tapahtumista.


Kulttuuripäivä sai välillä päät pyörälle.



Arvoisa raati: Pauliina Lyijynen (vas.), Anniina Koso sekä Hannu Kaukiainen



Hurmaava duo: Saara ja Siiri.



Myös varttuneempi yleisö nautiskeli päivän hienoista esityksistä.



Volttishow oli huimaa katseltavaa!



Näimme myös nukketetatteria.



Lievästi punertava-afrotukkainen säestäjä...



... ja lievästi pupukorvainen säestäjä.



Kauniilla soittimella syntyi kaunis esitys.



Klarinetti teki ensiesiintymisensä kulttuuripäivillä. Toivottavasti kuulemme
sitä myös ensi vuonna.



Ellin sello soi hurmaavasti.



Alkuspiikit, katsekontakti yleisöön ja esitys voi alkaa.



Lavalla esiintyi päivän mittaan lähes sata oppilasta.



Tuomaristo melkein mahdottoman tehtävän edessä: On diplomien aika.



keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Pääsiäiskirkossa 30.3.

Teksti: Siiri H. 3lk
Kuvat: Jary-ope

Tänä vuonna pääsiäiskirkko oli Johanneksen kirkossa.
 
Menimme kirkkoon bussilla. Kirkossa lauloimme lauluja joista ainakin kaksi harjoiteltiin koulun kanssa aamunavauksessa. Lauloimme mm: Kohti pääsiäistä, Leipä ja viini, Pääsiäinen jatkua saa, Pienen aasin askeleet ja kaksi virsikirjasta tuttua pääsiäis-virttä. Seurakunta esitti myös pienen kuvaelman missä oli kaksi pupua ja enkeli. Toinen pupuista oli pääsiäispupu ja toinen pupu tavallinen. Yhdessä puput miettivät mistä pääsiäinen oikein sai alkunsa?
 
 
Paikalle pupuja auttamaan ilmestyi enkeli joka lupasi kertoa pupuille mistä pääsiäinen sai alkunsa. Sitten kolmikko lähti matkalle, joka kertoi pääsiäisen tarinan. Lopulta molemmat puput ymmärsivät mistä pääsiäisestä oikeasti on kyse. Kuvaelman loputtua lauloimme laulun Ristinmerkki. Kirkko loppui hyvän pääsiäisen toivotuksiin ja muihin seurakunnan ilmoitusluontoisiin asioihin.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Pääsiäisaskartelua



Torstai 26.3. oli koulullamme varattu yleiseksi pääsiäisaskartelupäiväksi. Nelisen tuntia luokat ahkeroivat ja tuotokset olivat koemaa katseltavaa. Oli puputikkua, tiputikkua, kukkoa, linnunpesää ja useampia muita aiheita. Luokat työskentelivät eri puolella koulua, jotkut omissa luokissaan ja jotkut käsityöluokassa, kuvisluokassa jne.

Intoa riitti ekaluokkalaisesta kuudesluokalaiseen ja lopputuloksia kelpasi katsella. Valmiit työt ovat nähtävillä koulun aulassa sekä myös tällä sivulla myöhemmin. Alla muutamia kuvia työpajoista.

Jary-ope

















tiistai 3. maaliskuuta 2015

Unicef-kävelyä ja rusettiluistelua

Unicef-kävely

Husulan koulun oppilaat tempaisivat hyvän asian puolesta. Koulullamme järjestettiin Unicef-kävely, jolla kerättiin rahaa Aasian vähäosaisten lasten koulunkäynnin edistämiseksi. Oppilaat hankkivat sponsoreita, eli rahoittajia. Nämä sponsorit sitten lupasivat tietyn rahasumman aina yhdestä kävellystä kierroksesta. Unicef-kävelylenkki oli n. 600 m ja nopeimmat oppilaat kiersivät sen jopa kaksitoista kertaa.


Unicef-kävelyä kauniissa kevätsäässä.


Alkuvauhti ainakin oli vallan hurja.

Rusettiluistelua

Samana päivänä oppilaat pääsivät jäähallilla perinteisen rusettiluistelun makuun. Musiikin soidessa piti löytää oma pari, eli samannumeroinen rusetti. Parin löydyttyä luisteltiin vielä muutama "paritanssi". Hyvin luisti jäähallin jää.


Isommat oppilaat pienempien apuna.


Tyylissä ei todellakaan ole moittimista!

Teksti ja kuvat: Jary-ope