keskiviikko 11. helmikuuta 2015

My First Band Husulassa

Teksti: Liisa ja Neea 5lk
Kuvat: Daniel 6lk



















Koulullamme vieraili torstaina 5.1 bändi nimeltä My first band. Bändi esitteli oppilaille soittimia ja kertoi kappaleiden luomisesta. Bändi loi myös yhden kappaleen oppilaiden ideoimana. Kappale kertoo pinkistä mopoautosta.

Haastattelumme bändin laulajan Antin kanssa.

Mistä bändinne sai alkunsa?
"Bändi sai alun siitä, että me tutusttiin musiikkilukiossa Vantaalla. Kaikki tykkäsivät niin paljon musiikkista, että haimme musiikkilukioon ja siellä tutustuimme."

Monta levyä olette tehneet?
"Kolme levyä ja yksi on tekeillä."

Mikä kappaleistanne on suosikkisi?
"Se vaihtelee aika usein, yleensä uusimmat biisit, sillä hetkellä."

Pidättekö esiintymisestä ja mikä on siinä parasta?
"Parasta siinä on se, että voi välittää ihmisille elämyksiä. ja kouluesiintymisissä se, että me tiedetään, että oppilaat ei näe hirveästi mitään rock-yhtyeitä."

Kauan bändinne on toiminut yhdessä?
"Noin 15 vuotta."

Mistä bändinne sai nimenne?
"Osittain siitä, että tää on mun eka bändi, jossa olen esiintynyt  ja se on vähän sellanen lapsellinen ja hauska nimi ja me välillä esitetään hyvällä tavalla lapsellisia kappaleita."

Mistä olette alunperin kotoisin.
"Pääkaupunkiseudulta."

Mikä konsertti on jäänyt parhaiten mieleenne?
"Monia viime vuodelta, mutta parhaiten mieleen jäi eräs konsertti Wienissä, jossa oli noin 15 tuhatta ihmistä."

Miten innostuitte esiintymään kouluilla?
"Koska nuorempana tuli vietettyä monia hyviä hetkiä musiikin parissa, mutta silloin ei tullut hirveästi nähdyksi bändejä."

Konsertin järjesti Konserttikeskus www.konserttikeskus.fi yhteistyössä Husulan koulun oppilaskunnan kanssa.

Kuvia My First Bandin Husulan keikalta






My First Band on RROOOCKKK!!!!

tiistai 10. helmikuuta 2015

Kohta kävellään hyvän asian puolesta! Kaikki mukaan talkoisiin!

Unicef-kävelyssä autetaan aasialaisia lapsia käymään koulua. Kierroksilla jokainen kerää lahjoitettavaksi. Jo 15 eurolla oppilas käy koulua vuoden!

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Museoväkeä vierailulla

Kolmasluokkalaiset saivat nähdä hieman historiadraamaa, kun Haminan museoväki esitti pienoismäytelmän "Piikojen työhaastattelu". Sitten seurasi aimo annos tietoa entisaikojen elämästä Haminan Kauppiaan talossa.

J.H.