torstai 30. huhtikuuta 2015

Kulttuuripäivänä monta upeaa esitystä

Oppilaiden taidonnäytteiden päivä


Vapun kunniaksi, vappuaattona 30.4., koulullamme järjestettiin jälleen perinteinen kulttuuripäivä. Päivän aikana näimme yli kolmekymmenta upeaa oppilasesitystä.

Perinteisesti paikalla on myös tuomariraati talon ulkopuolelta. Heillä olikin varsin vaativa tehtävä, kun he valitsivat esitysten joukosta viisitoista diplomilla palkittavaa.

Esityksiä oli monipuolisesti runonlausunnasta näytelmiin, tanssiesityksistä lauluun ja soittoon. Oppilaiden esitykset olivat hienoa katseltavaa.

Alla kuvakavalkadi päivän tapahtumista.


Kulttuuripäivä sai välillä päät pyörälle.



Arvoisa raati: Pauliina Lyijynen (vas.), Anniina Koso sekä Hannu Kaukiainen



Hurmaava duo: Saara ja Siiri.



Myös varttuneempi yleisö nautiskeli päivän hienoista esityksistä.



Volttishow oli huimaa katseltavaa!



Näimme myös nukketetatteria.



Lievästi punertava-afrotukkainen säestäjä...



... ja lievästi pupukorvainen säestäjä.



Kauniilla soittimella syntyi kaunis esitys.



Klarinetti teki ensiesiintymisensä kulttuuripäivillä. Toivottavasti kuulemme
sitä myös ensi vuonna.



Ellin sello soi hurmaavasti.



Alkuspiikit, katsekontakti yleisöön ja esitys voi alkaa.



Lavalla esiintyi päivän mittaan lähes sata oppilasta.



Tuomaristo melkein mahdottoman tehtävän edessä: On diplomien aika.



keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Pääsiäiskirkossa 30.3.

Teksti: Siiri H. 3lk
Kuvat: Jary-ope

Tänä vuonna pääsiäiskirkko oli Johanneksen kirkossa.
 
Menimme kirkkoon bussilla. Kirkossa lauloimme lauluja joista ainakin kaksi harjoiteltiin koulun kanssa aamunavauksessa. Lauloimme mm: Kohti pääsiäistä, Leipä ja viini, Pääsiäinen jatkua saa, Pienen aasin askeleet ja kaksi virsikirjasta tuttua pääsiäis-virttä. Seurakunta esitti myös pienen kuvaelman missä oli kaksi pupua ja enkeli. Toinen pupuista oli pääsiäispupu ja toinen pupu tavallinen. Yhdessä puput miettivät mistä pääsiäinen oikein sai alkunsa?
 
 
Paikalle pupuja auttamaan ilmestyi enkeli joka lupasi kertoa pupuille mistä pääsiäinen sai alkunsa. Sitten kolmikko lähti matkalle, joka kertoi pääsiäisen tarinan. Lopulta molemmat puput ymmärsivät mistä pääsiäisestä oikeasti on kyse. Kuvaelman loputtua lauloimme laulun Ristinmerkki. Kirkko loppui hyvän pääsiäisen toivotuksiin ja muihin seurakunnan ilmoitusluontoisiin asioihin.